Varoituksen sananen heti alkuun, et tässä tulee paljon valitusta ja muuta, pakko jonnekin sydäntään purkaa,

ettei tässä nyt räjähdä. Raskauteni on tällä hetkellä viikolla 31+2, on ollut tässä kaikenlaista. Sairaslomalla olen varmaan ollut jo rv 20

alkaen, ensin selkäkipeän takia ja sitten supistusten takia, olin sairaalassa rv 22 5 päivää,  supisteli niin kovasti, ettei tytön

synnytyksessäkään ollut semmoisia supistuksia. Nyt synnytys alkaa olla lähempänä ja jännittää miten tällä kertaa pärjään ja

muutenkin kun olen sit 6 v tytön kanssa ja pienen vauvan kanssa ihan kolmisin. Kyllä se isä on kuvioissa et käy kattoo ja tyttö menee

isälleen, mut tarvitsen paljon tukea läheisiltä ihmisiltä et jaksan ja pärjään. Me kun tytön kanssa muutettiin eri paikkakunnalle kuin isä.

Tulin takaisin kotipaikkakunnalle, lähemmäs ystäviä ja sukulaisia. Kaikki ei mennyt kuitenkaan niin kuin luulin, ei ollutkaan niin

helppoa. Ystäväni hylkäsi minut niin sanotusti just silloin kun häntä tarvitsisin, sanonut asioita jotka loukkaavat tosissaan ja

mietinkin keneen tässä maailmassa voi enää luottaa. Ystävän ystävien kanssa en halua olla oikein tekemisissä, koska en voi

luottaa heihin. Nyt ei ole oikein ketään kelle puhua, muuta kuin siskoni. Jospa se tästä päivä kerrallaan ja kohta on pieni vauva

maailmassa ja toivon, että kaikki menee hyvin.