Yksin kotona olen,
mietin elämää mitä tämä on,
mihin se on menossa.
Onko menossa huonompaan
vai parempaan suuntaan.
Sitä en osaa sanoa,eikä tartteisi
kyllä semmoista ajatellakaan,
mut pakkohan sitä välillä on.

Välillä kaipaan sitä hetkeä kun oli
villi ja vapaa.
Sai tehdä mitä halusi ja tulla kun jaksoi.
En silti kadu elämääni ollenkaan.
Olen onnellinen että minulla on edes yksi
lapsi.

Olisi silti ihanaa palata niihin aikoihin
niin,ettei sitä oikeastaan sit edes tapahtuisi.
Tai voisi valita yksi päivä mihin haluaisi
palata takaisin ja käydä se päivä uudelleen.

Kyllä mä rakastan mun miestä,enkä
halua koskaan erota,mutta mä kaipaan välillä
sitä kipinää sitä tunnetta kun oli ihastunut
johonkin,mahassa oli perhosia.
Sai viestin joltain oli ihan onnessaan.
Mut ei silti niitä aikoja on ihan kiva ajatella.
Toivottavasti oma mieheni saa
mahanpohjani vielä myllertämään.

Kirjoitettu viime kesänä.